top of page
-
Mikä on sinun koulutustasosi? Onko sinulla yliopistotutkintoa?Suoritin tutkinnon Helsingin Yliopistolla teoreettisesta matematiikasta ja valmistuin vuonna 2018 filosofian maisteriksi. Kävin lisäksi aineenopettajan koulutuksen opintojeni ohella. Olen myös Suomen ensimmäisiä opettajia, jolla on tietotekniikan aineenopettajan pätevyys.
-
Tapahtuuko opetus etä- vai lähiopetuksena?Vaikka ensimmäinen opetuskerta tapahtuukin monesti fyysisesti sovitussa paikassa, niin Matikkavelhon yksityisopetus on erikoistunut juuri etäyhteyksien kautta toimivaan opetukseen ja valtaosa yksityisopetuksesta järjestetäänkin Google Meet -sovelluksen kautta. Oppilas saa linkin videopuheluun sähköpostitse aina ennen opetuksen alkua.
-
Kuinka paljon yhteen opetuskertaan kannattaa varata aikaa?Yksi opetuskerta pitää sisällään normaalisti 2x 45 min oppitunteja, joiden välissä on pieni 5 - 10 minuutin tauko. Yhteen opetuskertaan kannattaa varata siis yhteensä noin 1h 45min.
-
Kuinka pitkä kokemus sinulle on matematiikan opettamisesta?Olen auttanut yli sataa lukiolaista valmistautumaan matematiikan ylioppilaskirjoituksiin vuodesta 2015 eteenpäin. Olen lisäksi toiminut matematiikan opettajan viran haltijana Stadin Ammattiopistossa vuodesta 2019 eteenpäin. Ennen opettajan virkaa tein aktiivisesti matematiikan opettajan sijaisen töitä yli viiden vuoden ajan kiertäen Pääkaupunkiseudun peruskouluja ja lukioita.
-
Miten matematiikan yksityisopetukseen pitää valmistautua?On tärkeää, että saavut opetukseen ajoissa mukanasi omat muistiinpanovälineet. Voit miettiä jo etukäteen, minkälaisia tavoitteita haluat itsellesi asettaa. Onko tärkein päämääräsi päästä matematiikan ylioppilaskokeesta läpi, kaipaatko apua läksyjen tekemiseen vai haluatko kirjotitaa pitkästä matematiikasta arvosanan L?
bottom of page